FNE 2:n kauden päätösillallinen

Kakkosjoukkueen pelaajat viettivät illastamalla yhdessä mexicolaisittain ja kertasivat kauden tapahtumia.  Lisäksi  valmentaja palkitsi muutamia pelaajia.

”Missä ne on?”, kuuluu kysymys saman aikaisesti monen pelaajan suusta. Tunnelma alkaa olla kireä Cantina West –ravintolassa. Kahdeksan koko sunnuntaipäivän paastonnutta pelaajaamme ja valmentaja odottavat ilmiselvästi nälkäisenä kolmea ryhmämme nuorimmaista - Emmaa, Senniä ja Milaa, jotka sekavien kännykkäviestien perusteella harhailevat isossa synkässä Esplanadin puistossa löytämättä ulospääsyä. Kaikkien onneksi ennen sokeriarvojen totaalista romahtamista Pepsin ja Venlan neuvojen avulla kolmikkomme pääsee kartalle ja saamme koko joukkueen kasaan sekä pääsemme tilaamaan ruokaa, jolloin myös hetkeksi selvästi hiljentynyt keskustelu jatkuu - nyt iloisissa merkeissä.

Ruokaa odoteltaessa oli hyvä aika muistella mennyttä kautta. Joukkueemme tapasi ensimmäisen kerran harjoituksissa 25.5.2009 silloin neljän pelaajan voimin, kun Saara, Milla, Mona ja Sara Kojo ottivat osaa peruskuntokauden avaukseen Jennan ja Sara Hauran vielä huilatessa.  Tämän jälkeen meillä on ollut 198 ohjattua harjoitusta ja matkan varrella ryhmäämme liittyivät PuMa:n junioreista heinäkuussa Venla, Emma, Mila, Senni ja Peppina sekä elokuussa varttuneempaa väkeä Minna Rautonen, Heidi Lamberg Porvoosta, Tiina Minni Vaasasta ja Janette Lauren Orivedeltä.

Kauteen lähdimme 15 pelaajalla, mikä takasi harjoituksissa mahdollisuuden monipuoliseen harjoitteluun, mutta vastaavasti peleissä rajoitti peliajan kohtuullisen vähiin. Kakkosjoukkueen tavoitteena oli kehittää pelaajia ykkösjoukkueeseen eikä suoranaista menestystä sarjassa haettu, mutta pelit tietysti lähdettiin joka kerta voittamaan. Kauden alku sujui hienosti, kun otimme voittoja peräjälkeen pystyen vääntämään tiukoissakin tilanteissa meitä kokeneemmat joukkueet nurin. Hävisimme ainoastaan kaksi peliä alkusarjassa, mikä oli erinomainen saavutus.  Takaiskujakin koettiin. Janeten kaksi peräkkäistä loukkaantumista pilasivat hänen lähes koko kauden sekä menetimme ryhmästämme kaksi todellista runkopelaajaamme – yleispelaajan Saaran ja toisen passarin Heidin, mikä suuresta ringistämme huolimatta heikensi joukkueemme iskukykyä merkittävästi niin peleissä kuin harjoituksissakin. Kesken huiman nousukiidon ja pelivireen marraskuun lopulla alkoi joukkueemme peli yskiä. Vaikka saavutimme vielä joitakin voittoja, kadotimme peli-ilon sekä itseluottamuksemme monien viikkojen ajaksi. Syitä on useita, mutta todella kireä otteluohjelma junnuturnauksineen, aluejoukkueen iltariennot sekä joidenkin osalta liiallinen harjoittelu pistivät maljan yksinkertaisesti tulvimaan yli. Hyvän alkukauden pelanneen Sara Kojon siirryttyä ansaitusti ykkösjoukkueeseen haimme kevätkaudeksi uutta hihalyöntivoimaa, mikä tarkoitti joitakin muutosta totutuille pelipaikoille.

Onneksemme meidän ei tarvinnut pelata putoamista vastaan ja pystyimme käsittelemään vuoden vaihteen jälkeiset ylemmän loppusarjan alun muutamat heikot suoritukset joukkueen sisällä varsin hyvin. Joukkueet ylemmässä sarjassa olivat selvästi kovempia kuin alkusarjassa ja saimme niin ”tätien” kuin oikeiden ”äitienkin” kädestä arvokasta koulutusta siitä, että lentopallossa kahteen sarjapisteeseen tarvitaan perusvarmoja suorituksia kaikilla osa-alueilla, taitoa lukea peliä sekä vilpitön halu voittaa ottelu. Kun loppukauden harjoitteleva ja pelaava kokoonpanomme tiivistyi ennen kaikkea hengeltään, otimme hiihtolomalta palattuamme palikoiden loksahtaessa paikalleen hienoja 3-0 voittoja paremmalla pelillä kuin alkukauden voittoputkessa. Tämä tuli loppumetreillä osoituksena niin joukkueen kehittymisestä kuin muutamien yksilöiden harppauksista eteenpäin niin taitojen kuin itsevarmuuden osalta.

”Olisipa kamera!”, sanoi Jenna, kun tarjoilijamme toi pöytään meksikolaishenkiselle ravintolalle ominaiset ei niin pienet ruoka-annokset. Kamerakin löytyi, joten ribsit ja vieressä istuvan Millan tico-tico-nachot, jotka olivat koko joukkueen osalta suosituin valinta, tulivat ikuistetuiksi. Jälkiruokaa odoteltaessa valmentaja kiitti joukkuetta menneestä kaudesta, harmitteli ettei pystynyt avaamaan kauden keskivaiheen lukkoa, pyysi palauttamaan Pertille palautelomakkeet ja palkitsi muutamia pelaajia kauden ajalta:

Vuoden työntekijä: Passarimme Venla Hyttinen sai tunnustuksen koko kauden kestäneestä kovasta työstä. Heidin siirryttyä ykkösjoukkueeseen Venla kantoi yksin sisukkaasti vastuun passipelistämme, mikä ei ollut helppo pesti niinä hetkinä, kun koko joukkueemme peli takkusi.

Vuoden tulokas: Keskitorjujamme Mila Knuutinen sai palkinnon jatkuvasta tasaisesta kehittymisestä kaikilla osa-alueilla. Kaikki FNE II:ssa pelanneet tietävät, että tästä kovaa ponnistavasta pelaajasta tulee täysin pitelemätön hyökkääjä verkolla ja kun vielä hihalyöntikin onnistuu, niin pelipaikassakin on varaa valita KP:n, YP:n ja hakkurin väliltä.

Vuoden harjoittelija: Valmentajan suosikkipelaajan palkinto jaettiin tänä vuonna kahden pelaajan kesken, sillä Peppina Sarkki ja Milla Haura pääsivät harjoitusaktiivisuudessa samalle prosenttiluvulle - ja kymmenyksillä tässä kisassa ei ole väliä.

Paras pelaaja: Mona Mäkinen esitti läpi kauden peleissä hyviä otteita. Lyönnin ja syötön tehokkuus on huippuluokkaa, mutta tulee myös muistaa, että torjunta, puolustus sekä vastaanotto onnistuvat Monalta myös mainiosti.